Uusimmat
Ajankohtaista
BLC satsaa henkilökunnan hyvinvointiin
Yhteiset tapaamiset osa hyvinvointistrategiaa
Yksi Kasinon Laituri 2011 -tapahtumaan perjantaina osallistuvista yrityksistä on Blue Lake Communications Oy eli BLC. BLC:n hallintojohtaja Päivi Poutanen kertoo, että yritys järjestää vuosittain kaksi koko henkilökunnalle suunnattua tapahtumaa, joista toinen sijoittuu heti kesäkuun alkuun. Toisen kerran kokoonnutaan perinteisesti pikkujoulujen merkeissä.
– Meillä on yhteensä 93 työntekijää Savonlinnassa, Mikkelissä, Imatralla ja Kuopiossa. Yhteishengen kannalta on erittäin tärkeää, että työntekijät ja johto tapaavat muutenkin kuin työn merkeissä. Näihin tapaamisiin osallistuvat myös tytäryhtiöidemme Savonlinnan toimipisteiden työntekijät, sillä teemme heidän kanssaan tiivistä yhteistyötä.
Poutanen ja BLC:n työsuojelupäällikkö Ari Pussinen kertovat, että Kasinon Laituri -tapahtuma oli helppo valita tämän kesän yhteiseksi kokoontumispaikaksi.
– Valintaa helpotti se, että tarjolla oli muista vuosista poikkeavaa ja monipuolista ohjelmaa. Toisaalta halusimme myös suosia paikallista tarjontaa ja yrittäjiä. Ja onhan Kasinon saaret jo ympäristönä upea paikka.
Pussinen lisää, että koko henkilökunnan tapaamisten lisäksi eri osastojen työntekijöille järjestetään pienimuotoisempia tyhy-päiviä muun muassa liikunnan merkeissä. Hän korostaa, että henkilökunnan työhyvinvoinnista huolehtiminen on yritykselle tärkeää ja siihen satsataan paljon. Työhyvinvointi on kuitenkin paljon muuta kuin erilaisia virkistyspäiviä.
– Tyhy-toiminta on yksi hyvinvointistrategiamme osa-alueista. Lisäksi siihen kuuluvat mm. hyvä esimiestyö ja siihen liittyen esim. varhaisen välittämisen malli, toimiva työterveyshuolto, moderni työsuojelu, koulutus ja hyvä työilmapiiri. Kyse ei ole siis kertaluonteisesta vaan pitkäjänteisestä toiminnasta.
Poutanen ja Pussinen painottavat, että hyvinvointiin liittyviä asioita kehitetään jatkuvasti ja sen toteutumista tarkkaillaan käytännössä.
– Kerran kahdessa vuodessa tehdään virallinen työpaikan ilmapiirikartoitus, jonka pohjalta toimintaa kehitetään entisestään. Samoin pyrimme yrityksessä viestinnän avoimuuteen ja tyytyväisyys tai tyytymättömyys työoloihin tulee ilmi nopeastikin ihan tavallisissa kahvipöytäkeskusteluissa.






