Aktiiviturvapuhelin

Aktiiviturvapuhelin seuraa käyttäjän vointia ja päivän kulkua sekä raportoi niistä hyvinvointikellon avulla. Aktiiviturvapuhelimen avulla käyttäjä voi tarvittaessa myös hälyttää apua ja kello tekee sen käyttäjän puolesta, jos hän ei jostain syystä sitä itse kykene tekemään, esimerkiksi tajuttomuuskohtauksen vuoksi. Automaattihälytys perustuu rannekkeen havainnoimaan merkittävään poikkeamaan käyttäjän aktiviteettitasossa. Aktiiviturvapuhelin antaa turvaa yllättävien tilanteiden varalta, ja sen avulla käyttäjä voi asua pidempään kotona läheisten saadessa tietoa tärkeän ihmisen hyvinvoinnista. Aktiiviturvapuhelimen hälytykset voidaan välittää mihin tahansa haluttuun puhelinnumeroon. Hälytykset voidaan myös määritellä ajan ja päivän mukaan siirrettäviksi mihin tahansa haluttuun numeroon. Tällöin esimerkiksi virka-aikana hälytykset voivat mennä hälytyskeskukseen ja iltaisin omaisille.