Savonlinnan BLC-osuuskunta uudistaa strategiansa. Tavoitteena on kasvattaa omistaja-arvoa pitkäjänteisesti sekä vahvistaa toiminta-alueen elinvoimaa, yritystoimintaa ja kilpailukykyä.
Savonlinnan BLC-osuuskunnan perustehtävä on pysynyt samana jo yli 135 vuoden ajan: osuuskunta tuottaa hyötyä jäsenilleen ja rakentaa edellytyksiä alueen sujuvalle arjelle, yritystoiminnalle ja kehitykselle.
Toimivat tietoliikenneyhteydet ovat yksi alueen elinvoiman tärkeimmistä perusedellytyksistä. Tätä tehtävää osuuskunta on toteuttanut ensin puhelinverkkojen ja puhelinpalveluiden kautta, nykyisin valokuituverkkojen ja niiden varaan rakentuvien tietoliikennepalveluiden avulla.
Uudessa strategiassa osuuskunta haluaa vahvistaa myönteistä kehitystä, jossa alueen kasvu tukee osuuskunnan liiketoimintaa ja osuuskunnan investoinnit tukevat alueen kasvua. Näin syntyy pitkäjänteistä omistaja-arvoa ja edellytyksiä uusille investoinneille myös tulevaisuudessa.
Uuden strategian mukaan osuuskunta osallistuu alueen kasvuun paitsi teleinfran omistajana ja valokuitupalveluntarjoajana myös yritysten omistajana ja sijoittajana.
Strategiauudistuksen taustalla on turvaliiketoimintakauppa, joka vapauttaa osuuskunnalle voimavaroja uusiin hankkeisiin ja investointeihin. Suunta on siis vahvasti tulevaisuuden kasvuun tähtäävä.
"Turvaliiketoimintakaupassa ei ole kyse toiminnan supistamisesta vaan seuraavasta kehitysvaiheesta. Haluamme hyödyntää vahvaa asemaamme ja vapautuvia resursseja tavalla, joka hyödyttää sekä omistajia että aluetta pitkällä aikavälillä", toimitusjohtaja Hannu Väänänen sanoo.
Teleinfra eli tietoliikenneyhteyksien perustana oleva infrastruktuuri säilyy osuuskunnan toiminnan perustana. Käytännössä se tarkoittaa valokuituverkkoja, mastoja, laitetiloja ja muita teknisiä ratkaisuja, joiden varassa alueen internet-, televisio- ja muut tietoliikennepalvelut toimivat.
”Tietoliikenneyhteydet ovat nykyään yhtä keskeinen osa alueen kilpailukykyä kuin tieverkko tai energiainfra. Siksi näemme teleinfran luonnollisena perustana myös osuuskunnan tulevaisuudelle. Osuuskunta näkee tärkeänä omistaa suomalaista kriittistä infraa ja siten varmistaa sen kehitys myös tulevaisuudessa”, Väänänen taustoittaa.
Osuuskunnan ja OP-Suomi Infran yhteisyritys omistaa ja kehittää Itä-Suomessa tätä infrastruktuuria: valokuituverkkoja, mastoja ja tietoliikenneverkon tarvitsemia laitetiloja. BLC Telecom Oy puolestaan tarjoaa valokuituverkkoon liittyviä palveluja, kuten laajakaista- ja TV-palvelut, sekä kehittää niitä. BLC Telecom toimii myös mastoliiketoiminnassa ja palvelee siten myös mobiiliverkkoja.
Osuuskunta on investoinut OP-Suomi Infran kanssa Itä-Suomen teleinfraan yli 72 miljoonaa euroa mittavan investointiohjelman myötä. Ohjelman ansiosta osuuskunta omistaa yhteisyrityksensä kautta merkittävän määrän Itä-Suomen tietoliikenneverkkoja ja niihin liittyvää infrastruktuuria.
Investoinnin vaikutukset ulottuvat vuosikymmenten päähän. Kun infrastruktuuri on rakennettu, se tuo osuuskunnalle vakaata tuottoa pitkälle tulevaisuuteen.
Osuuskunta toimii aktiivisena omistajana omistamissaan yrityksissä. Tällä hetkellä osuuskunta omistaa BLC Telecom Oy:n, BLC Turva Oy:n sekä osuuden BLC Tietoverkot Ky:stä.
Kun BLC Turva Oy:n myynti toteutuu, osuuskunnasta tulee Loihteen suurin yksittäinen omistaja noin 10 prosentin omistusosuudella. Samalla BLC Turvan omistama lukitukseen ja kattavaan avainpalveluun erikoistunut maahantuonti- ja tukkuliike Hardware Group Finland Oy siirtyy osuuskunnan omistukseen 100-prosenttisesti.
Uuden strategian myötä tätä roolia voidaan laajentaa myös uusiin omistuksiin. Tavoitteena on löytää kohteita, jotka vahvistavat alueen elinvoimaa, yritystoimintaa ja työllisyyttä.
Yritysten kasvun tukeminen ei aina edellytä merkittävää omistajuutta. Uuden strategian myötä osuuskunta voi edistää yritystoiminnan pitkäjänteisistä kehitystä erilaisilla sijoitusratkaisuilla. Sijoitusratkaisuilla osuuskunta voi mahdollistaa yritysten kasvun mahdollistajana
Luontevia kohteita ovat teknologiaan, digitalisaatioon ja kriittiseen infrastruktuuriin liittyvät yritykset ja hankkeet, jotka vahvistavat alueen elinkeinoelämää, työllisyyttä ja kilpailukykyä.
Osuuskunnan perustehtävä ei muutu, mutta uuden strategian myötä sitä toteutetaan yhä monipuolisemmin.
Tavoitteena on edelleen kasvattaa omistaja-arvoa pitkäjänteisesti sekä tuottaa jäsenille hyötyä palveluiden ja osuuspääoman koron kautta. Osuuskunta pyrkii uudella strategialla myös kasvattamaan maksettavan osuuspääoman koron määrää.
Koska valtaosa osuuskunnan jäsenistä asuu Savonlinnan seudulla, alueen elinvoima ja omistajien etu kulkevat usein käsi kädessä. Toimivat tietoliikenneyhteydet, menestyvät yritykset ja vahva paikallinen elinkeinoelämä luovat perustaa myös osuuskunnan menestykselle.
"Kun alue voi hyvin, myös osuuskunnalla on paremmat edellytykset menestyä. Siksi haluamme olla mukana rakentamassa kasvua ja kilpailukykyä pitkälle tulevaisuuteen", Väänänen sanoo.