Savonlinnan BLC-osuuskunnan varsinainen kokous pidettiin keskiviikkona 10. kesäkuuta 2026. Kokouksessa käsiteltiin osuuskuntalain mukaiset asiat sekä muut esityslistan mukaiset kohdat.
Vuosikokous vahvisti vuoden 2025 tilinpäätöksen ja taseen. Osuuspääomalle päätettiin maksaa 15 euron korko per osuus, ja korko maksetaan lokakuussa 2026. Hallitukselle ja toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus.
Erovuorossa olivat osuuskunnan pitkäaikainen puheenjohtaja Jari Suomalainen sekä Hannele Pöykkölä. Jari Suomalainen jätti hallitustehtävän sääntöjen mukaisen ikärajan täyttymisen vuoksi. Erovuoroisten tilalle hallituksen uusiksi jäseniksi kolmivuotiskaudelle valittiin neuvonantaja Jouni Backman sekä toimitusjohtaja ja talousjohtaja Tarja Halonen.
Hallitus piti järjestäytymiskokouksensa välittömästi vuosikokouksen jälkeen. Savonlinnan BLC-osuuskunnan hallituksen puheenjohtajaksi valittiin hallitusammattilainen Pekka Loikkanen ja varapuheenjohtajaksi toimitusjohtaja Tiina Mehtonen.
Toimitusjohtaja Hannu Väänänen esitteli kokouksessa osuuskunnan strategiaa ja tavoitteita. Strategian keskeisenä linjauksena on osuuskunnan roolin vahvistaminen aktiivisena omistajana myös uusissa yrityksissä. Lisäksi osuuskunta voi jatkossa toimia myös sijoittajana etenkin yrityksissä, joiden kasvu edistää alueellista elinvoimaa. Teleinfra säilyy toiminnan perustana, ja BLC Telecom Oy jatkaa osuuskunnan keskeisenä liiketoimintayhtiönä.
Esityslistan mukaisesti kokouksessa käsiteltiin myös osuuskunnan sääntömuutosehdotukset. Muutokset päätettiin hyväksyä tässä kokouksessa, ja ne käsitellään vielä uudelleen erikseen koolle kutsuttavassa osuuskunnan kokouksessa.
Savonlinnan BLC-osuuskunnan hallituksen kokoonpano kaudella 2026–2027 on seuraava: Pekka Loikkanen (puheenjohtaja), Tiina Mehtonen (varapuheenjohtaja), Heikki Tirkkonen, Pertti Vanhanen, Jouni Backman ja Tarja Halonen.
Tilintarkastajana jatkaa tilintarkastusyhteisö SYS Audit Oy, ja vastuunalaisena tilintarkastajana toimii KHT Selina Kallinen.
Lisätietoa antaa:
Hannu Väänänen
toimitusjohtaja
Savonlinnan BLC-osuuskunta
puh. 044 777 5776
hannu.vaananen@blc.fi
Savonlinnan BLC-osuuskunta on vuonna 1889 perustettu, 100-prosenttisesti kotimainen osuuskunta. Se omistaa kaksi liiketoimintaa, BLC Telecomin ja BLC Turvan, jotka työllistävät yhteensä noin 500 asiantuntijaa 18 paikkakunnalla. Osuuskunnalla on 7 300 jäsentä, joista 93 % on kotitalouksia ja 74 % savonlinnalaisia. Lue lisää osuuskunnan uudesta strategiasta: Paikallinen tarina jatkuu – uusi strategia vahvistaa osuuskunnan roolia alueen elinvoiman rakentajana