Blogi - Osuuskunta

Savonlinnan HaTTu ry tukee vähävaraisia paikallisia lapsiperheitä – osuuskunta mukana edistämässä tasa-arvoa harrastamisessa

Kirjoittanut Osuuskunta | Nov 12, 2025 12:59:59 PM

Harrastukset tarjoavat lapsille ja nuorille iloa, yhteisöllisyyttä ja tärkeitä onnistumisen kokemuksia. Kaikilla perheillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tukea lapsen harrastamista taloudellisesti – silloin hyväntekeväisyysjärjestöstä voi löytyä korvaamaton apu.

Paikallista hyväntekeväisyyttä lasten ja nuorten hyväksi

Savonlinnan HaTTu ry auttaa savonlinnalaisia vähävaraisia perheitä tarjoamalla tukea 6–17-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastustoimintaan. HaTTu ry:ltä voi hakea tukea liikunta- ja kulttuuriharrastuksien lukukausi-, tunti- ja kausimaksuihin.

”Savonlinnan HaTTu ry perustettiin vuonna 2018, kun nähtiin, että on paljon lapsiperheitä, joissa lapset eivät pysty harrastamaan perheen taloustilanteen vuoksi. Ensimmäiset avustuspäätökset tehtiin 2019”, puheenjohtaja Kalevi Putkonen valottaa yhdistyksen syntyaikoja.

Vuosien mittaan toiminta on kasvanut merkittävästi – koko toiminnan aikana yhdistys on maksanut 6–17-vuotiaiden paikallisten lasten ja nuorten harrastusmaksuja yli 213 000 euroa, ja myönteisiä avustuspäätöksiä on tehty jo 1 294 kappaletta.

Hakemusten määrät kasvussa

Putkonen kertoo, että avustuksissa on jatkuva haku ja hakemus löytyy yhdistyksen verkkosivustolta.

”Säännönmukaisesti hakemuksia käsitellään kolme kertaa vuodessa, mutta tarvittaessa yhdistys pystyy tekemään nopeitakin päätöksiä pitkin vuotta”, Putkonen sanoo.

Hakemusten määrä on kuitenkin selvässä kasvussa. Sadan hakemuksen raja yhtä hakukierrosta kohden rikkoutui ensimmäisen kerran viime syksynä. Muutosneuvottelut ja taloudellinen epävarmuus näkyvät yhä useamman lapsiperheen arjessa.

”Olen saanut viestiä, että aika moni perhe tinkii monesta muusta asiasta ennen kuin lapsen harrastuksesta. Rajansa kaikessa kuitenkin on. On valtavan surullista, jos lapsi joutuu luopumaan harrastuksesta rahallisen tilanteen vuoksi. Pahimmillaan lapsi tai nuori syrjäytyy ja jää ulkopuolelle – ja silloin yhteiskunta on lopullinen maksaja”, Putkonen muistuttaa.

 

Harrastevälinevarastosta välineitä etenkin talviurheiluun

HaTTu ry ylläpitää myös harrastevälinevarastoa, josta perheet voivat saada harrastamiseen tarvittavia välineitä maksutta. Varastossa on paljon erilaisia talviurheiluvälineitä laskettelusuksista murtomaasuksiin ja kiekkoiluvälineisiin ja lisää otetaan vastaan ilolla.

”Otamme vastaan hyväkuntoisia välinelahjoituksia ympäri vuoden. Tulemme mielellämme myös hakemaan välineet”, Putkonen kertoo.

Kun väline jää pieneksi, se palautetaan varastolle, mikäli se on vielä käyttökunnossa. Näin pienikin apu voi kiertää ja tuoda iloa monelle lapselle.

Lahjoitukset ja vapaaehtoistyö mahdollistavat kaiken

Yhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön sekä paikallisten yritysten, yhteisöjen ja yksityishenkilöiden kerta- ja kuukausilahjoituksiin. HaTTu ry järjestää myös omia varainhankintakampanjoita ja -tempauksia.

Lahjoittajille yhdistyksen tukeminen on konkreettinen tapa osallistua oman paikkakunnan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Lahjoitetut varat käytetään lyhentämättöminä harrastusmaksuihin ja välinehankintoihin.

Avustuspäätökset tehdään Tilastokeskuksen vähävaraisuustaulukon mukaisesti, yhteistyössä Etelä-Savon Hyvinvointialue Eloisan ammattilaisten kanssa, jotta tuki kohdentuu varmasti oikeudenmukaisesti.

”Avustus maksetaan suoraan harrastusta järjestävälle taholle, kuten seuralle, yhdistykselle tai oppilaitokselle. Jos lapsi ei jostain syystä käytäkään mahdollisuutta harrastaa, seura tai järjestävä taho palauttaa avustuksen, jolloin se voidaan jakaa uudelleen”, Putkonen kertoo.

Lasten ja nuorten harrastusten tukeminen on osuuskunnan arvojen mukaista

Yritykset voivat ryhtyä myös kummiyrityksiksi, jossa toiminnan tukemiseen sitoudutaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan valitulla summalla.

”Käynnistimme kummitoiminnan tammikuussa 2025. Nyt mukana on 12 paikallista toimijaa, mukaan lukien Savonlinnan BLC-osuuskunta. Arvostamme sitä, että osuuskunta sitoutuu toimintaamme pitkäjänteisesti”, Putkonen kertoo.

Savonlinnan BLC-osuuskunnalle yhdistyksen tukeminen on luonteva ja sen arvojen mukainen valinta: myös osuuskunta haluaa mahdollistaa harrastamisen kaikille lapsille ja nuorille perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta.

”Savonlinnan HaTTu ry tekee tärkeää työtä meidän alueemme lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen. Meille Savonlinnan BLC-osuuskunnassa on kunnia olla mukana tukemassa tätä paikallista ja sydämellistä toimintaa”, kertoo Savonlinnan BLC-osuuskunnan toimitusjohtaja Hannu Väänänen.

”Positiiviset kokemukset harrastuksen parissa ja tunne siitä, että kuuluu joukkoon, ovat lapselle ja nuorelle korvaamattoman tärkeitä. Ne vahvistavat itsetuntoa ja ehkäisevät syrjäytymistä. Onnistuneet kokemukset voivat muuttaa koko elämän suunnan.”

 

Yhdessä enemmän – paikallisesti ja sydämellä

Savonlinnan BLC-osuuskunta kannustaa kaikkia tukemaan Savonlinnan HaTTu ry:n toimintaa: kertomalla toiminnasta, lahjoittamalla pieneksi jääneitä välineitä tai tukemalla toimintaa rahallisesti.

Lisätietoa: www.savonlinnan-hattu.fi