BLC Telecomille tukea Business Finlandilta

Business Finland on myöntänyt savonlinnalaiselle BLC Telecomille 100 000 euroa kehitystukea koronapandemian aiheuttamien toimintarajoitteiden vuoksi. BLC Telecom joutui keväällä pysäyttämään kentällä tapahtuvan, aktiivisen myyntitoimintansa, joka osaltaan aiheutti keskeytyksen myös yhtiön kasvusuunnitelman toteuttamiselle.

”Koronapandemian aiheuttamat rajoitukset jatkuvat todennäköisesti pitkään, jopa ensi vuoteen. Sopeuttaaksemme liiketoimintaamme uuteen tilanteeseen olemme käynnistäneet kehityshankkeen, jossa rakennamme uusia tapoja tehdä myyntitoimintaamme”, BLC Telecomin toimitusjohtaja Hannu Väänänen kertoo.

BLC Telecomin kasvusuunnitelman keskiössä ovat valokuituverkkoinvestoinnit. ”Mikäli emme pääse tekemään myyntiä, investoinnit jäävät toteuttamatta. Vaikutukset olisivat huomattavasti yhtiömme liiketoimintaa laaja-alaisempia”, toimitusjohtaja toteaa.

Investointien jäädyttämisellä tai niiden siirtämisellä olisi vaikutuksia myös BLC Telecomin kumppaniyritysten toimintaan ja valokuituverkkojen rakentamatta jättämisellä kauaskantoisia seurauksia koko toiminta-alueen elinkeinoelämään ja tulevaisuuden kilpailukykyyn.