Lankapuhelinverkon aika BLC Telecomin alueella päättyy

Tiedote 7.6.2021

BLC Telecomin alueen lankapuhelinverkon palvelut päättyvät vuoden loppuun mennessä. Lähes kaikki käyttäjät ovat jo siirtyneet nykyaikaisten mobiili- tai nettipohjaisten palveluiden pariin.

BLC Telecomin alueen lankapuhelinverkon palvelut päättyvät vuoden 2021 loppuun mennessä ja lankapuhelinverkko puretaan. Päätöksen taustalla on verkon tekniikan vanhentuminen sekä romahtanut käyttöaste.  Alueella on enää alle 1000 lankapuhelinliittymää, joista suurin osa on käyttämättömiä tai niitä käytetään todella harvoin.

- Valtakunnallisesti katsoen puramme lankapuhelinverkkoa viimeisten joukossa. Viestintä on jo vuosia sitten muuttunut paikkakeskeisestä henkilökeskeiseksi. Enää emme tavoittele taloa osoitteessa x vaan henkilöä. Lisäksi haluamme elävöittää viestintää videopuheluilla sekä pikaviesteillä, BLC Telecomin liiketoimintapäällikkö Eero Luoto kertoo.

- Lankapuhelinverkko on myös teknisesti tullut elinkaarensa päähän. Sen teknologia on vanhentunut ja energiatehokkuudessa on toivomisen varaa, Luoto toteaa.

Suurin osa kuluttajista ja yrityksistä käyttää nykyisin mobiili- ja internetpuhelupalveluita. Luoto kertoo, että kehitys vie suuntaan, jossa internetpohjaiset palvelut ottavat haltuun koko viestintäteknologian kentän.

- Etenemme koko ajan suuntaan, jossa gsm-verkkokin jää turhaksi viestinnän siirtyessä internetpohjaisiin palveluihin. Muutos tapahtuu huomaamatta. Peruskäyttäjä ei edes huomaa, että kännykkäkin käyttää laitteen omaa laajakaistaa tai vaikkapa kodin kiinteää laajakaistaa gsm-verkon sijasta, Luoto sanoo.

Viestinnän siirtyminen nettiin asettaakin tulevaisuudessa internetyhteyksille uudenlaisia vaatimuksia kapasiteetin ja toimintavarmuuden suhteen.

- Jokainen tarvitsee tulevaisuudessa liikkuvan laajakaistan puhelimeen sekä paikkakohtaisen kiinteän laajakaistan esimerkiksi kotiin. Laadukas internetyhteys on se, mihin kannattaa panostaa, Luoto kertoo.

Lankapuhelinverkon palvelut päättyvät vuoden 2021 loppuun mennessä. BLC Telecomin asiakaspalvelusta ollaan yhteydessä asiakkaisiin, joita muutos koskettaa.

Lisätietoja aiheesta löydät myös verkkosivuiltamme: Lankapuhelinverkon aika BLC Telecomin alueella päättyy

Lisätietoa antaa: liiketoimintapäällikkö Eero Luoto 044 777 5787, eero.luoto@blc.fi.