Tomi Makkonen nimitetty BLC Taito Oy:n toimitusjohtajaksi

Savonlinnalainen tietotekniikan tradenomi Tomi Makkonen on nimitetty BLC-konserniin kuuluvan BLC Taito Oy:n toimitusjohtajaksi. Makkonen on työskennellyt BLC:llä vuodesta 2006 toimien aluksi tytäryhtiö Winternet Oy:n toimitusjohtajana ja sittemmin laitemyynnin liiketoimintapäällikkönä ja BLC-konsernin ostopäällikkönä. Maaliskuusta 2018 lähtien Tomi Makkonen on johtanut BLC Taito Oy:tä väliaikaisena toimitusjohtajana.

BLC Taito Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Korhonen on tyytyväinen toimitusjohtajavalintaan.
”Tomi Makkonen on osoittanut hyvää osaamista yhtiön muutosjohtamisessa ja saanut henkilökunnan mukaansa. Tomin johdolla pääsemme kääntämään uuden sivun BLC Taidon toiminnassa ja toteuttamaan yhtiön kasvustrategiaa”, Jyrki Korhonen kertoo.

BLC Taito Oy on osa valtakunnallisesti toimivaa, suomalaista tietoliikenteen ja turvatekniikan asiantuntijakonsernia BLC:tä.

”Toimiessaan väliaikaisena toimitusjohtajana Tomi Makkonen on tehnyt erinomaista työtä BLC Taito Oy:n liiketoiminnan kehittämisessä. Tomin innostuneisuus IT-yhtiön toimintaan ja osaaminen johtamisessa antavat hyvän pohjan uudistaa ja kasvattaa BLC Taitoa. Olen tyytyväinen, kun pystymme jatkamaan hyvin toimivaa yhteistyötä hänen kanssaan”, toteaa BLC-konsernin emoyhtiön toimitusjohtaja Hannu Väänänen.

Tomi Makkonen aloitti BLC Taito Oy:n väliaikaisena toimitusjohtajana viime keväänä ja jatkaa nimityksen myötä työskentelyä jo tutuksi tulleen organisaation kanssa.

”Otan tehtävän nöyrin mielin vastaan ja kiitän hallitusta luottamuksesta sekä kaikesta tuesta, jota olen kuluvan vuoden aikana saanut. Lisäksi suuri kiitos kuuluu BLC Taidon henkilökunnalle, jonka osaaminen ja ammattitaito on ollut tukenani työni alkutaipaleella”, Tomi Makkonen kertoo.

Tomi Makkonen kertoo BLC Taidon strategiatyön olevan nyt valmis: ”Olemme valaneet tulevaisuuden perustukset onnistuneesti ja yhdessä tekemällä sekä asiakkaan hyvinvointiin keskittymällä meillä on erinomaiset edellytykset menestyä kilpaillulla toimialalla.”

Savonlinnassa 23.11.2018

Jyrki Korhonen

Hallituksen puheenjohtaja

BLC Taito Oy

Hannu Väänänen

Toimitusjohtaja
Savonlinnan BLC-osuuskunta

Blue Lake Communications Oy