Koronaepidemian vuoksi keskeytynyt Ruokolahden valokuituprojekti käynnistyy uudelleen

BLC Telecom jatkaa Ruokolahden keskustaajamassa valokuituverkon kaivuutöitä syyskuun puolivälissä. Samaan aikaan jatkuvat myös alueen teletekniset työt, ja Rasilassa liittymien käyttöönottoja päästään tekemään talvikaudella 2021.

Keväällä koronaepidemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi valokuituhankkeen operaattorina toimiva BLC Telecom joutui lukuisiin henkilökontakteihin liittyvien riskien vuoksi perumaan suunnitellut valokuitujen viennit taloyhtiöiden huoneistoihin ja kaivuutyöt.

BLC Telecomin toimitusjohtaja Hannu Väänänen kertoo kevään rakennustöiden peruuntumisen olleen suuri pettymys.

­– Kokemuksesta tiedämme, että suuri osa asiakaskohtaamisista tapahtuu juuri verkon rakennusvaiheessa. Verkkoprojektin uudelleen aikatauluttaminen oli meille pettymys, mutta siinä tilanteessa emme olleet valmiita ottamaan riskejä asiakkaiden tai oman henkilökuntamme terveyden suhteen, eikä rajoitusten myötä rakentamisen aloittaminen kustannustehokkaasti oikeassa työjärjestyksessä ollut mahdollista, toimitusjohtaja kertaa.

Koronaepidemian kynnyksellä BLC Telecom varautui pahimpaan. Kevään ja kesäkauden päätteeksi yhtiössä ollaan helpottuneita, etteivät hurjimmat skenaariot käyneet toteen.

– Keskityimme varmistamaan olemassa olevan verkon toimivuuden ja henkilöresurssit, mikäli epidemiatilanne olisi pahentunut entisestään. Vaikka uusi epidemia-aalto näyttääkin todennäköiseltä, ei tämän hetkisen tiedon mukaan vastaavanlaisiin rajoitustoimiin enää tarvitse ryhtyä, Hannu Väänänen kertoo.


Valmistelutyöt alkavat syyskuun alussa

Kaivuutöiden valmistelu alkaa Rasilassa heti syyskuun alussa kaapelikieppipaikkojen ja tonttien kaivuureittien merkkauksilla. Varsinaisen kaivuun on määrä alkaa syyskuun puolivälin tietämillä ja töiden on suunniteltu jatkuvan niin kauan kuin säätilanne sallii.


­– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tänä syksynä kaivuutöitä jatketaan, kunnes routa tulee maahan. Ja ensi keväänä jatketaan heti kun mahdollista, BLC Telecomin toimitusjohtaja Hannu Väänänen kertoo.

Teleteknisiä töitä tehdään yhtä aikaa kaivuutöiden kanssa niin, että liittymiä päästään ottamaan käyttöön alkuvuodesta.

– Talvella liittymiä voidaan rakennetulla verkkoalueella ottaa käyttöön silloin, jos pihan kaivuuosuudet on syksyllä tehtynä. Jos oma liittymätilaus on vielä tekemättä, kannattaa asia hoitaa kuntoon ennen kuin kaivinkone on mennyt tontin ohi, Hannu Väänänen muistuttaa.

Ruokolahden kunnanjohtaja Tuomo Sallinen on tyytyväinen, että koronan aiheuttaman tauon jälkeen päästään jälleen rakennustöihin.

– Valokuituverkon rakentamisen käynnistyminen tauon jälkeen tuntuu erityisen hyvältä senkin vuoksi, että kunta oli yhteistyössä BLC Telecomin kanssa vahvasti laittamassa hanketta alulle, Tuomo Sallinen kertoo.

– Uusiin tehtäviin siirtyessäni on mukava nähdä, kuinka valokuituprojekti on nyt menossa maaliin ja Ruokolahdelle saadaan ajanmukaiset, päivitetyt tietoliikenneyhteydet, hän jatkaa.

Kevään etätyösuositus näkyi kunnanjohtaja Tuomo Sallisen mukaan Ruokolahdenkin verkkoyhteyksissä mobiiliverkon ajoittaisena ruuhkautumisena ja yhteyksien hidastumisessa.

– Ruokolahti on paitsi suosittu kesämökkikunta, myös suosittu asuinkunta. Viimeistään koronaepidemia osoitti täällä tarpeen toimivalle tietoliikenteelle. Yritystoiminnankin elinvoiman kannalta valokuitua tänne tarvitaan; on selvää, että tulevaisuuden innovaatioista ja toimintamalleista yhä useampi pohjautuu nopeaan tietoliikenteeseen, kunnanjohtaja kertoo.

Pian Ruokolahden kunnanjohtajan tehtävät jättävä Tuomo Sallinen kehottaa vielä liittymän hankintaa harkitsevia katsomaan rohkeasti tulevaisuuteen:

– Teknologia edistyy vääjäämättä. Ruokolahdella on oltu tietoliikenneyhteyksissä takamatkalla ja tällä hankkeella on nyt sitä takamatkaa kiritty kiinni. Valokuitu varmistaa, että kunta ja sen asuinalueet ovat tämän päivän tasolla.

 

Lisätietoja valokuituhankkeesta osoitteessa www.blc.fi/ruokolahti