Teräväpiirtokanavat kärkipaikoille kaapelitelevisioverkoissa

Elokuun lopussa teräväpiirtolaatuiset HD-kanavat ja perinteisen tarkkuuden kanavat vaihtavat paikkaansa kanavaluettelossa.

31.8.2021 alkaen television ensimmäisillä kanavapaikoilla on katsottavissa tuttujen kanavien HD-versiot. Perinteisen tarkkuuden SD-kanavat puolestaan siirtyvät alkamaan kanavanumerosta 21.

Muutos koskee kaikkia kaapeli-tv-asiakkaita Suomessa. Muutoksen myötä mikään kanava ei poistu valikoimasta.

Muutos helpottaa teräväpiirtokanavien löydettävyyttä – myös uusia HD-kanavia käyttöön

Teräväpiirtotekniikan kuvan laatu on todella tarkka verrattuna perustekniikkaan. Suurimmalla osalla on jo nyt käytössään televisio, joka tukee teräväpiirtoa. Teräväpiirtolaatuinen kuva on jäänyt monella kuitenkin hyödyntämättä, sillä television ensimmäisillä kanavapaikoilla on ollut perustekniikan SD-kanavat.

- Syksyllä tapahtuvan muutoksen jälkeen vapaasti vastaanotettavien tv-kanavien teräväpiirtoversiot löytyvät televisiosta entistä helpommin, liiketoimintapäällikkö Eero Luoto BLC Telecomista kertoo.

Samalla vapaiden teräväpiirtokanavien määrä kasvaa ja kaapeli-tv-asiakkaat saavat viisi uutta kanavaa vapaaseen katseluun.

- Uusina teräväpiirtokanavina aloittaa: FOX HD, NATIONAL GEOGRAPHIC HD, HERO HD, ALFA TV HD sekä TLC HD, Luoto kertoo.

Kanavahaku voi olla tarpeen – uutta televisiota ei tarvitse ostaa

Muutos ei pääsääntöisesti vaadi asiakkailta mitään toimenpiteitä. Uudet laitteet löytävät muuttuneet kanavapaikat automaattisesti.

- Jos televisio ei kuitenkaan 31.8. jälkeen avattaessa hae muuttunutta kanavajärjestystä automaattisesti, kannattaa laitteelle tehdä kanavahaku tai tehdasasetusten palautus, Luoto neuvoo.

Osalla kotitalouksista on vielä vanhempi, perustekniikan televisio, joka ei teräväpiirtotekniikkaa tue. Muutos ei pakota hankkimaan uutta laitteistoa.

- Vanhallakin televisiolla pärjää myös jatkossa. Perustekniikan kanavat näkyvät edelleen, vain eri kanavapaikoilta, Luoto muistuttaa.

Tutustu lisää aiheeseen: http://content.blc.fi/fi/hd-kanavat-kanavalistaan-k%C3%A4rkeen-elokuussa

Lisätietoa antaa: liiketoimintapäällikkö Eero Luoto 044 777 5787, eero.luoto@blc.fi.