Koronatilanteella ei ole toistaiseksi vaikutusta BLC Telecomin palveluiden toimintaan

Me BLC Telecomilla osallistumme osaltamme THL:n suositusten mukaisesti toimenpiteisiin, joilla ehkäistään koronaviruksen leviämistä ja samalla huolehdimme henkilöstömme sekä asiakkaidemme turvallisuudesta. Näin pyrimme turvaamaan palveluidemme toimivuuden ja ylläpidon läpi koko epidemia-ajan.

Olemme tehneet mm. seuraavat toimenpiteet:

  • Emme tee koulutus- tai palaverimatkoja ja suosimme ensisijaisesti etäkokouksia. Tällä hetkellä emme ota vieraita vastaan toimitiloissamme. Sovimme kaikista asennus- ja huoltokäynneistä asiakkaidemme kanssa etukäteen.
  • Niiden työntekijöidemme osalta, joiden työskentelyssä etätyö ei ole mahdollista, olemme tehneet työpistejärjestelyjä lähikontaktien välttämiseksi. Näin pyrimme ehkäisemään tartuntoja sekä turvaamaan toimintakykymme tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. 
  • Olemme perustaneet varautumistyöryhmän, joka vastaa yrityksessämme koronaepidemiaan liittyvistä toimenpiteistä ja viestinnästä.
  • Nojanmaassa sijaitseva asiakaspalvelupisteemme on toistaiseksi suljettu ja suosittelemme asiakkaitamme hyödyntämään sähköisiä palvelukanaviamme. Uutta päätelaitetta (modeemi, tietokone, puhelin, jne) tai päätelaitteen huoltoa tarvitsevia asiakkaitamme pyydämme ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme voidaksemme sopia asiointiajan. Palvelemme normaalisti ma-pe klo 9-16 sähköisissä palvelukanavissamme: puhelimitse, sähköpostitse ja verkkosivujemme chatin kautta. Häiriöilmoitusten vastaanotto toimii normaalisti 24/7.
  • Teemme parhaamme laitevalmistajien ja -toimittajiemme kanssa turvataksemme tuotteiden saatavuuden.

Näköpiirissämme ei tällä hetkellä ole, että koronavirustilanteella olisi vaikutusta nykyisiin palveluihimme tai niiden toimitusvarmuuteen.

Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia ja seuraamme tarkasti tilannetta päivittäen omia toimintamallejamme ohjeistusten muuttuessa. Pystymme hallinnoimaan, ylläpitämään ja operoimaan palveluitamme pääsääntöisesti etäyhteyksin ja olemme varautuneet huolellisesti myös mahdollisiin häiriötilanteisiin.

Mikäli teillä on kysymyksiä koskien palveluitanne, voitte olla yhteydessä asiakaspalveluumme. Palvelemme teitä sähköisissä kanavissamme ma-pe klo 9-16.

 

BLC Telecom Asiakaspalvelu ma-pe klo 9-16
Puhelimitse: 015 577 5310
Sähköpostitse: asiakaspalvelu@blc.fi
Chat-palvelussa: www.blc.fi

 

Häiriöilmoitusten vastaanotto 24/7
Puhelimitse: 015 577 5350
Sähköpostitse: hairioilmoitukset@blc.fi
Verkkosivuillamme: www.blc.fi