<img height="1" width="1" style="display:none" src="https://www.facebook.com/tr?id=1335718923188186&amp;ev=PageView&amp;noscript=1">

Hae sivustolta

Aloita kirjoittamalla vähintään 3 merkkiä

    Liiketoiminnan puitteet selkiytyivät

    BLC-konsernin turvaan ja tietoliikenteeseen perustuva liiketoiminta on palaamassa isojen muutosten jälkeen normaaliin päiväjärjestykseensä, jossa molempia liiketoimintoja kehitetään vakaasti ja hallitusti yhtiön kasvustrategian mukaan. 

    Savonlinnan BLC-osuuskunnan omistama Blue Lake Communications Oy koki vuonna 2022 merkittävän rakenteellisen muutoksen, kun emoyhtiö jaettiin kolmeksi uudeksi yhtiöksi. BLC Telecomista muodostettiin oma yhtiönsä ja samalla syntyi infrayhtiö, BLC Infra Oy. Holding-yhtiöksi jäänyt uusi Blue Lake Communications Oy on tarkoitus sulauttaa kuluvan vuoden aikana BLC-osuuskuntaan.

    Vuoskari-2022-johtajat-print-1

    BLC Telecomin tietoliikenneliiketoiminnan eriyttäminen omaksi erilliseksi liiketoiminnakseen oli tarpeellinen ratkaisu, sillä se selkeytti yrityksen johtamista ja samalla kannattavan toiminnan kehittämistä. Tietoliikennealan näkymät ovat hyvät ja vakaat, sillä valokuitu tulee olemaan kiinteistöjen pääasiallinen tietoliikenneyhteyksien tekniikka tällä ja seuraavalla vuosikymmenellä. BLC Telecom onkin yhteiskunnassa meneillään olevan teknologiamurroksen myötä lähdössä uuteen nousuun.

    BLC-osuuskunnan tietoliikennesektori otti viime vuonna myös toisen merkittävän askeleen liiketoiminnassaan, kun BLC-osuuskunta solmi yhteistyösopimuksen OP-Suomi Infran kanssa. BLC-osuuskunta ja OP-Suomi Infra perustivat yhteisyrityksen BLC Tietoverkot Ky:n, jolle BLC-osuuskunta myi BLC Infra Oy:n osakkeet. Tehdyn päätöksen ansiosta varmistettiin jatkuvuus BLC Telecomissa ja luotiin parhaat mahdollisuudet valokuituliiketoimintaan. Yhteisyrityksen kautta Itä-Suomessa investoidaan valokuituverkon ja mastojen rakentamiseen yhteensä 80 miljoonaa euroa. On hienoa, että löysimme tasavertaisen kumppanin, joka haluaa panostaa itäsuomalaiseen hyvinvointiin pitkäjänteisesti. Yhteistyössä OP-Suomi Infran kanssa laadittu kehittämissuunnitelma lähti vauhdikkaasti liikkeelle jo tämän vuoden puolella, sillä olimme aloittaneet valokuituhankkeiden valmistelun, kuten myynnin ja rekrytoinnit, jo ennen sopimuksen solmimista. Riski kannatti, sillä pääsimme tekemään investointipäätöksiä jo muutaman viikon päästä yhteisyrityksen perustamisesta. Hankkeet ovat edenneet nopeasti toteuttamisvaiheeseen.

    Konsernin toinen liiketoiminta, BLC Turvan turvaliiketoiminta, on luonteeltaan nopeatempoisempaa ja samalla alttiimpi muun muassa inflaatiolle. Yrityksen on oltava ketterä ja kyettävä reagoimaan markkinoiden muutoksiin. Turvan puolella kassavirran kehittyminen kestää pidempään kuin mitä odotimme. Tulevaisuuden näkymät turvaliiketoiminnassa ovat hyvät. Omistajana meidän on seurattava tarkoin kuluja ja varmistaa siten kannattavuus kilpailluilla markkinoilla. AM Lukkoaseman ja AM Securityn toimintojen yhdistyminen BLC Turvaan ja prosessiin liittyvän uuden ohjausjärjestelmän sisäänajo on vielä meneillään, ja siitä saatavat hyödyt konkretisoituvat vähitellen.

    Omistajana osuuskunnan intressinä on molempien liiketoimintojensa kasvattaminen ja kehittäminen. Keskiössä on kuitenkin toiminnan kannattavuus eli satsauksille halutaan tuottoa. Kahdelle erilliselle liiketoiminnalle on helppo asettaa selkeät tavoitteet, joita yhtiöiden odotetaan omistajastrategian kautta saavuttavan. Osuuskuntaa ohjaa myös työn merkityksellisyys. BLC Telecomissa rakennetaan tietoliikenne-yhteiskuntaa ja BLC Turvassa puolestaan luodaan yhteiskuntaan turvallisuuden tunnetta.

    Lisäksi olemme vahvasti mukana edistämässä toimialueidemme työllisyyttä hyödyntämällä rekrytoinneissa paikallisia osaajia. Sekä tietoliikenteen että turvan puolella vaadittavat taidot ja tiedot opitaan lähinnä työtä tehden, joten alan houkuttelevuuteen satsaaminen on meille tärkeää.

    Vakavaraisena omistajana BLC-osuuskunta sietää kasvuvaiheisiin liittyvää epämukavuutta. Haluamme jatkossakin kehittää osaamistamme ja toimia yritteliäästi sekä rohkeasti riskejä pelkäämättä.

    Hannu Väänänen
    toimitusjohtaja
    Savonlinnan BLC-osuuskunta
    Blue Lake Communications Oy

    Aiheet: